torstai 6. toukokuuta 2010

Kalajoki-näyttelyn luennot




















Nadja Prokhorovan luento käsitteli Kizhin saaren rakennustaidetta.
Kizhi on saari, jolla sijaitsee historiallis-arkkitehtooninen Kizhin ulkomuseo ja suoja-alue, mikä on noin 5,5 km pituinen ja noin kilometrin levyinen. Museo perustettiin vuonna 1966. Museon tulee säilyttää ja esitellä Pohjois-Venäläistä kansallista puurakennustaidetta. Kishin kirkot ovat maailman kuulut. Kizhin Pogostan kirkkoryhmä on saaren etelä-osassa. Kizhin museon näyttely esittää asumiskulttuuria ja kulttirakentamista. Ensimmäisiin kuuluvat mm. talonpoikaistalot, aitat, riihet, myllyt ja saunat. Jälkimmäistä edustavat kirkot, tsasounat ja rukousristit. Osa muistomerkeistä on alkuperäisillä paikoillaan, toisia on siirretty sinne eri puolilta Karjalaa. Kizhin puukirkkoryhmä on ainutlaatuinen puurakennustaiteen verraton muistomerkki. Museonäyttelyalueella ovat kirkot, tsasounat, kellotapulit, talonpoikaistalot, aitat, riihet, myllyt ja saunat.

Kizhin pogostan puukirkkoryhmässä on kolme rakennusta – päärakennus Kristuksen Kirkastuksen kirkko (1714), sitä pienempi Marian Esirukouksen kirkko (1764) ja niiden välissä kellotapuli (1862). Ne ovat eri aikoina pystytettyjä ja kukin rakennustaiteellisesti omanmuotoisensa.

Kaksi monikupolista kirkkoa ja telttakattoinen kellotapuli on sijoitettu erisivuisen kolmion kärkiin. Kristuksen kirkastuksen kirkko on ryhmän keskiönä. Sellainen asetelma todistaa rakentajien hyvää kauneustajua. Kizhin kirkkoryhmä tekee unohtumattoman vaikutuksen.

Kristuksen Kirkastuksen kirkko on Kizhin saaren arvokkain puurakennustaiteen luomus. Vuonna 1714 Karjalan maalle poikkeuksellisen suurenmoinen ja juhlallisen komea kaksikymmentäkaksi –kupolinen Preobrashenskin kirkko on rakennettu samalle paikalle, missä alkuperäinen kirkko on palanut salamaniskusta. Kirkon perustana on säännöllinen kahdensivuinen salvos neljine sivusalvoksineen, alimman oktagonin pohjois-, etelä-, itä- ja länsiseinään liittyy kahdessa jaksossa kohoava ristikara, ja sen päällä on vielä kaksi toinen toistaan pienempää kahdeksankulmiota. Tämän perusrakennelman päällä on viisi kupolikerrosta. Kaksi alinta kupolikerrosta neljine kupoleineen on asennettu sivusalvoksia peittäville pitkänomaisille kaarikatoille (ns. tynnyrikatoille). Kolmannessa kupolikerroksessa kahdeksan kupolia kohoaa kahdeksankulmaisen perussalvoksen tynnyrikatoilla. Nelikupolinen neljäs kerros on toisen kahdeksankulmaisen salvoksen katolla. Rakennusta kruunaa yhteensä 22 erisuuruista sipulikupolia. Sipulikupolit on katettu haapapaanuilla. Satulakatto kirkon sisällä suojelee kosteudelta ja vedeltä.

Vuonna 1764 rakennettu Pyhän Neitysen Esirukokusen kirkko on 1800-luvun Pohjolan puukirkkojen yleisintä tyyppiä. Tämä kirkko on talvikirkko, joka on toiminnassa lokakuusta toukokuuhun asti. Hirsikerrosten välissä on sammal lämpöeristeenä. Kirkon pituus on 32 metriä, suurin leveys 8,7 metriä ja korkeus 27 metriä. Naulaamattoman katon rakennusosat ovat ilmeikkään kauniita ja elävöittävät hirsiseiniä. Vuoliaiset on tavallisesti upotettu päätykolmioihin tehtyihin loviin. Seiniin kuuluvien räystäsvuoliaisten ja harjavuoliaisten lisäksi katossa on yleensä vähintään kaksi tai useampia välivuoliaisia.

Kirkkoryhmän kolmas muistomerkki – Kellotapuli on rakennettu vuonna 1874 ikivanhan rappeutuneen tapulin paikalle. Kellojen soitti viestitti joko hälytys- tai ilosanoman äänen seurakuntalaisille ja tapulikello löi myös, milloin sattui tulipaloja tai tulvia. Kellotapulin pituus samoin kuin leveys on 6,9 metriä ja korkeus 30 metriä. Pohjasalvos on pystytetty sementoidulle kivijalustalle.

Kirkkojen lisäksi rakennettiin yksinkertaisia kulttirakennuksia, kyläkappeleita eli tsasounia. Niissä ei ollut alttarihuonetta kuten kirkoissa. Karjalassa on paljon kauniita rukouskappeleita, mutta Lelikozeron kylästä tuotu Mikael Arkkienkelin tsaosouna on erikoisen viehättävä. Tsasounan pohja on pitkänomainen suorakaide, jossa on kolme salvosta. Rakennuksessa on varsinainen rukoushuone, esihuone ja porstua, jonka päällä on telttakattoinen kellotapuli.

Kauneus ja monumentaalisuus eivät ole ominaisia ainoastaan kulttirakennuksille. Äänisentakaisen seudun talonpoikain asumukset ovat myös omaperäisiä rakennustavaltaan. Metsää paljon, ilmasta ankara, perheet suuria. Sen tähden Pohjois-Venäjällä jo ammoisista ajoista rakennettiin talot tilaviksi.

Vuosisatojen kuluessa Karjalaan kehittyi kolmentyyppisiä taloja. Kaikkein vanhin rakennusmuoto oli ns. konttimuoto, missä pirtin viereen pystytettiin tanhua ja karjasuojat.

Jelizarovin talo on keskivarakkaan talonpojan talo savupirtteineen ja on rakennettu vuonna 1880 Seredkan kylässä (noin kolme kilometriä Kizhistä). Talon korkeus on 6,17 metriä, pituus 20,8 ja leveys 21,2 metriä. Talossa ei ole kivijalkaa. Ensimmäinen hirsikerta on laskettu suoraan maan päälle, vain kulmien alle on asetettu isot vierinkivet. Puu on ollut perinteisesti käytetyin rakennusmateriaali Luoteis-Venäjällä. Upeat koristelutyöt tarjoavat kuvan Karjalan kansantaiteesta – pääty, räystäs- ja otsalaudat, ovenpielet, leikkauskoristeiset ikkunaluukut. Kirvesmiesperinteet ja rakennusten ominaispiirteet perustuivat taideaistiin ja teknisiin tietoihin. Naulaton katto on yksi esimerkki näistä ihmeellisyyksistä. Kansanmestarien taituruus on sitä hämmästyttävämpää, kun työvälineinä ei ollut muuta kuin kirves, taltta, saha ja pora. Vanhojen mestareiden ihmeellinen kätevyys puun käsittelyssä sekä taito liittää kokonaisia yhdistelmiä ja erillisiä detaljeja luonnollisella ja käytännöllisellä tavalla tekevät hirsirakennuksesta kansallisen puurakennustaiteen merkkiluomuksiksi.

Muinaisen Venäjän taideihanteita ilmensi parhaiten kulttirakennusten sisustus. Pyhän Lasarin ylösnousemuksen kirkon ikonostaasissa on kaksi riviä ikoneja. Alttarinovet on koristettu pohjolan taiteelle luonteenomaisilla ornamenteilla. Muutoin hirsiseinät, leveät lattiapalkit ja jykevien ovien pielipuut luovat vakaan, yksinkertaisen tunnelman.Kuten asuinrakennuksissa, puu on pääasiallinen materiaali myös maatalouden rakennuksissa. Lisäksi useimmissa kivirakenteisissa taloissa käytetään puuta kattorakenteissa, seinäverhouksissa ja keveissä väliseinissä, lattiaverhouksissa, kaiteissa, ovissa, ikkunakarmeissa jne.

Puu ei ole aina pitkäikäistä, sodat ja tulipalot sekä puuntuhoajat ja home ovat hävittäneet tavattoman paljon hienoja rakennelmia. Vuonna 1980 Kristuksen Kirkastuksen kirkkoon asennettiin metallinen tukirakennelma. Restaurointityöt saarella jatkuvat nykypäivinä. Kirkko vihitään uudelleen käyttöön vuonna 2014.


Taidehistorioistisija filosofian maisteri Sari Alajoen luento käsitteli hirsirakentamista ja kirkonrakentajia. Sarin luennossa oli paljolti samoja asioita mitä löytyy tästä linkistä http://wikikko.info/wiki/Luokka:Hirsirakentaminen
Sari esitteli kuvin Kalajoella toteutettuja ratkaisuja.

Katso kuvat: http://picasaweb.google.com/htilus/LuentotilaisuusKalajokiNayttely#

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti